Perhe  

perhe.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikko,(s.1956) maatalousyrittäjänä vuodesta 1984, käynyt viljelijä-linjan Peltosalmen maatalousoppilaitoksessa 1976-1978. Työskenteli tilalla jo ennen yrittäjäksi ryhtymistään. Hevoset kiinnostaneet aina, ajoi hevosen ajoluvan 16-vuotiaana ja ajoi ensinmäisen startinsa Nelittärellä, sen jälkeen on ura jatkunut Hillottarella, joka oli pitkään ainut hevonen. Yrittäjäksi ryhtymisen jälkeen on hevosmäärä kasvanut, hänet tunnetaan suomenhevos-kasvattajana hissu-hevosista sekä suomenennätys ja aatelitamma Rentukkaasta. Hevostalouden järjestöissä Mikko on mukana Hevosenomistajien keskusliiton hallituksessa, Pohjois-Savon hevosen omistajien puheenjohtaja, Pohjois-Savon hevosjalostusliiton hallituksessa, Ylä-Savon Hippoksen hallituksessa sekä Vieremän oriyhdistyksen johtokunnassa. Toimii myös Mtk:n piirimiehenä.

Helena,(s.1963) maatalousyrittäjänä vuodesta 1984, tullut ummikkona ns.kaupunkilaistyttönä emännäksi. Emäntäkoulu Runnilla, maaseudunnaisten yrittäjäkoulutus sekä atk-kursseja vuosittain. Tällä hetkellä opiskelee liiketaloutta etäopiskeluna. Tilan sihteeri ja papereiden pyörittäjä. Harrastaa laulua lauluryhmä Tuulosissa. Luottamustoimia osuukaupan ja seurakunnan hallinnossa, kanteleyhdistyksen sekä maa-ja kotitalous seuran johtokunnissa. Harrastaa muun perheen tavoin raveja.

Tiina,(s.1985) opiskelee Joensuun yliopistossa historiaa, tekee gradua hevosista sodassa. Hevostyttö koko ikänsä,hoitaa hevosia, ajaa ja ratsastaa sekä pitää komentoa tallille jopa Joensuusta käsin, myös lehmät tottelee kun Tiina komentaa, paras humanisti lypsämään. Ollut töissä kesäisin Vieremän ravien sisäänkirjoituksessa,Joensuun ravien totossa, Linnunlahti campingillä sekä Vieremän Kyrönniemen pappilan oppaana. Soittaa kanteletta, tekee myös esiintymiskeikkoja. Aktiivinen toimija historian opiskelijoiden ainejärjestö Varnitsassa, toimii myös tuutorina.

Timo, (s.1987) opiskelee Savonian ammattikorkekoulussa hevostalouden agrologiksi. Hevoset niin ikään kuuluu merkittävästi elämään,hoitaa ja treenaa hevosia, suoritti hevosella ajoluvan v.2007. Työskentelee Vieremän raveissa eläinlääkärin apulaisena. Harrastaa kaikkea urheilua uintia, hiihtoa, keihäänheittoa sekä pelaa salibandya Vieremän NMKY:n sekä agrologi-opiskelijoiden juokkueissa. Soittaa kitaraa omaksi iloksi.